Potilaan tarina: Hulluuden ja sekasorron partaalta tasapainoiseen arkeen

Muistan sairauteni ensioireet kuin eilisen päivän, vaikka aikaa on kulunut lähes neljäkymmentä vuotta. Opiskelin filosofiaa Turun yliopistossa 1970-luvun puolivälissä. Suhtauduin opiskeluun kunnianhimoisesti ja huomasin, kuinka jatkuvat luennot ja tentit alkoivat pikkuhiljaa rasittaa mieltäni yhä enemmän. Rankan opiskelijaelämän vastapainoksi käytin säännöllisesti alkoholia. Uskon, että sen hetkiset asuinolosuhteet lisäsivät alkoholin käyttöä, sillä asuin siihen aikaan alkoholia runsaasti käyttävien työttömien kanssa yhteisessä kommuunissa.

Eräs useampia päiviä kestänyt ryyppyputki muodostui lopulta kohtalokkaaksi. Aluksi kärsin vain huonosta olosta, mutta jonkin ajan kuluttua minut valtasi valtava ahdistus, jollaista en ollut ennen kokenut. Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että keskellä kirkasta päivää aloin nähdä asioita, jotka saivat minut hyvin harhaluuloiseksi.

Ajan kuluessa harhaluuloni vain voimistuivat ja tilani heikkeni jatkuvasti. Kävin useamman lääkärin vastaanotolla milloin kenenkin patistamana. Näihin auttajiin kuuluivat hyvä ystäväni ja perheenjäseneni. Edes lääkäritkään eivät osanneet auttaa, sillä sain aluksi useita vääriä diagnooseja ja niiden seurauksena myös väärän lääkityksen. Vasta erikoissairaanhoitoon päästyäni minulla todettiin psykoottinen mania ja vakava psykoosi. Oireiden alkamisesta kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosiin oli kulunut useita vuosia.

Jälkikäteen ajateltuna ehkä raskainta sairauden alkuvaiheessa oli se, etten minä tai kukaan muukaan tiennyt, mikä minua vaivasi ja mihin ihmeeseen kaikkia lääkkeitä syön. Ajoittain tuntui myös siltä, että hoitohenkilökunta piti minua jo lähes sekopäisenä, eikä edes yrittänyt kommunikoida kanssani.

Masennuksen syvyyksistä manian huippuihin

Miltä sairaus tuntuu? Kokemani perusteella voisin sanoa, että kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyviä mielialavaihteluita on suhteellisen helppo kuvailla. Masennus on omalla kohdallani ollut mielialoista ehkä se raskaampi ja tavanomaisempi olotila. Masennusjaksot ennen kunnollista hoitoa turruttivat minut lähes täysin: En saanut mistään minkäänlaista mielihyvää, eikä mikään herättänyt mielenkiintoani. Minulta puuttui myös täysin kaikenlainen aloitteellisuus.

Maniajaksoista muistan ainakin sen, että ennen sairauden toteamista ne vain pahenivat kerrasta toiseen. Tyypillistä oli, että unentarpeeni väheni selvästi enkä toisaalta kyennyt nukkumaan, vaikka mieli olisi tehnyt. Alkoholia käytin maniavaiheessa normaalia selvästi enemmän. Tunsin itseni myös levottomaksi, enkä oikeastaan pystynyt keskittymään mihinkään kunnolla.

Maniavaiheista ehkä elävimmin muistan kuitenkin sen, miten kaikkitietäväksi ja itsevarmaksi koin itseni – olin kuin jumalasta seuraava. Tämä yhdistettynä lennokkaisiin ajatuksiini sai minut kerran kirjoittamaan liudan filosofisia esseitä, joita kävin ylpeänä esittelemässä myös laitokseni professoreille. Olen joskus silmäillyt niitä uudelleen ja todennut hymyssä suin, että kirjoittamani teksti on ollut erittäin lennokasta.

Selviytymiskeskeinen ajattelu, hyvä hoitosuhde ja oikea lääkehoito – avaimet sairauden hallintaan

Tänä päivänä minulla menee mielestäni oikein mukavasti. Tunnen sairauteni kohtuullisen hyvin, minkä seurauksena sairauteni pysyy hallinnassa ja kykenen elämään aivan tavallista arkipäivää. Tiedostan kuitenkin myös sen, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on elinikäinen. Kärsin edelleen mielialojen vaihtelusta, mutta ne ovat luonteeltaan ja vakavuudeltaan aivan eri luokkaa kuin ennen.  Sanoisin, että maniajaksot ovat muuttuneet hypomaanisiksi ja vakavat masennukset selvästi lievemmiksi.

En ole sairauden kanssa kuitenkaan yksin, sillä saan läheisiltäni apua ja tukea oireideni tarkkailuun. Olemme sopineet pelisäännöistä, jotka oikeuttavat heidät kertomaan minulle, jos huomaavat esimerkiksi käytöksessäni jotain tavanomaisesta poikkeavaa.

Omat keinoni hallita kaksisuuntaista mielialahäiriötä kulminoituu oikeastaan kolmeen asiaan: selviytymiskeskeiseen ajattelutapaan, hyvään hoitosuhteeseen ja oikeaan lääkehoitoon. Selviytymiskeskeinen ajattelu tarkoittaa sitä, että tiedostan ja hyväksyn sairauden aiheuttamat oireet, mutta en koskaan anna niille valtaa. Toisin sanoen, jos huomaan sairauden nostavan päätään, suhtaudun siihen rauhallisesti ja tiedostan koko ajan missä mennään. Selviytymiskeskeisen ajattelun lähtökohtana on halu hoitaa itseään.  Se perustuu haluun ymmärtää ja tuntea oma sairaus. Selviytymiskeskeisen ajattelun avulla on mahdollista motivoitua omaan kuntoutumiseen realistisella tavalla.

Hyvä yhteistyö lääkärin kanssa on myös ehdottoman tärkeä osa sairauden hallintaa. Arvostan psykiatreja ja heidän kanssaan käymiäni monia kuntoutumiseni kannalta välttämättömiä ja hyödyllisiä keskusteluja. Läheinen hoitosuhde on tärkeää myös hoitojen toteutumisen kannalta, sillä esimerkiksi lääkehoitojen hyödyn ja merkityksen olen oppinut ymmärtämään keskusteltuani siitä asiantuntujan kanssa.

Lue lisää:
Miten hallita sairautta? »